SAILA

Kaupallisten opintojen päätyttyä, opetti myyntityö Ricoh kopiokoneiden parissa tehokkaasti maalaistytön kohtaamaan ja käsittelemään ennakkoluuloja, toimihan meitä Suomessa jopa kaksi naispuolista myyntineuvottelijaa. Markkinaosuustaistelu oli kovaa, tuloksien aikaansaamisen helppoudesta ei jäänyt harhakuvia.   Tuotepäällikkönä sain olla digiaikaan siirtymisen ensimmäisessä aallossa mukana, hyvästelemässä mm. telefaxit osaksi historiaa.

Jälleenmyyntibusinekseen tutustutti yhden maailman arvostetuimman yrityksen, General Electricin Eurooppaan rantautuminen. Kun ”pienen henkilöauton hintaisille” jääkaapeille rakennettiin jakelutietä, oli siinä hommassa luovuudelle kysyntää.

Markkinoinnin ja myynnin liitto solmittiin kohdallani, kun sain mahdollisuuden päästä mukaan Nelosen haastajaorganisaatioon kasvattamaan tv-markkinaa Suomessa. Uskomattoman mielenkiintoinen ja opettava mediamaailma tarjosi vauhdilla muuttuvaa sisältöä elämääni vuosiksi.

Vuosi maailmalla ja sieltä palattuaan näki työelämän- ja ihmisten hyvinvoinnin muutoksen selkeämmin.  Omien arvojen ja elämäntilanteen vaihtuessa, on hienoa jos voi auttaa muita omalla kokemuksellaan ja huippukumppaneiden avulla.  Elämä on tässä ja nyt.